Perhe- ja perintöoikeus

Olemme asiantuntijoita perhe- ja perintöoikeuteen liittyvissä asioissa. Tarjoamme lakipalveluita eteläisen Suomen alueella. Palvelemme tarvittaessa myös muilla paikkakunnilla.

Perhe-elämään liittyy monenlaisia juridisia kysymyksiä läpi elämän. Oikeudelliset velvoitteet koskevat niin avoliittoa kuin avioliittoakin. Koska avoliiton oikeussuhteet eivät ole niin tarkoin lailla säännelty kuin avioliitossa, on esimerkiksi eroon varautumien sopimuksella ensi arvoisen tärkeää juuri avoliitossa.  Myös avioliitossa avioehto on nykyisin erittäin yleinen oikeustoimi, jolla molemmat osapuolet turvaavat oman omaisuutensa niin halutessaan tai vastaavasti sopivat omaisuuden yhteisestä jakamisesta eron sattuessa. Usein luullaan, että avioehto tehdään vain avioeron varalle, mutta sillä on suuri merkitys myös puolison kuoleman yhteydessä: silloinkin avioliitto purkautuu.

Elämän merkityksellisimpiin asiakirjoihin kuuluvat avioehdon ohella myös testamentti, edunvalvontavaltakirja ja hoitotestamentti. Näitä ei kannata hoitaa kuntoon vasta elämän ehtoopuolella, sillä esim. edunvalvontavaltakirjalle voi tulla tarve minkä ikäisenä tahansa. Tyypillinen tilanne voi olla vaikkapa liikenneonnettomuus, jonka seurauksena henkilö ei pystykään ilmaisemaan omaa tahtoaan. Edunvalvontavaltakirjalla läheinen henkilö pystyy huolehtimaan loukkaantuneen asioista joko hetkellisesti tai pidemmän aikaa.

Lakimiehemme ratkovat haastavimmatkin juridiset kysymykset kaikilta perhe- ja perintöoikeuden saroilta. Meiltä perunkirjoitus laadukkaasti ja luotettavasti. Palvelemme asiakkaita Helsingin ja pääkaupunkiseudun lisäksi myös Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Palvelemme pitkällä kokemuksella mm. seuraavissa asioissa:

Huom!

Toimistomme on mukana Digi- ja väestötietoviraston valtakunnallisessa kampanjassa ”Omissa käsissä”, jonka tavoitteena on muistuttaa edunvalvontavaltuutuksen tärkeydestä.

Lue lisää kampanjasta ja edunvalvontavaltuutuksesta osoitteesta www.omissakäsissä.fi ja ota yhteyttä toimistoomme – lakimiehemme laatii juuri sinun tarpeitasi vastaavan edunvalvontavaltuutuksen.